perjantai, 23. heinäkuuta 2010

Big Switch viihdettä +tiedotus

Etsitkö täältä nojatuolimatkaa? nyt olisi viihdettä tarjolla. Satuin lukemaan mielenkiintoisen uutisen Intia (kuten myös useat arabimaat) länsimaistuu mm. tositvn ja julkkisten ansiosta.

Intiassa kuvattiin Oscarit voittanut Slummien miljonääri, mutta sen vaikutus ei jäänyt siihen se inspiroi muita ohjelmia.. Mumbaissa on ollut meneillään Big Switch tositv-sarja johon on valittu osallistujat Intian kastijärjestelmän rikkaasta yläpäästä. Osallistujat joutuvat tekemään slummilaisten tehtäviä esim. kengän kiillotusta ja myyntityötä kadulla. Lopussa voittaja saa tietysti mainetta ja mammonaa, idea lienee pöllitty Slummien miljonääri -tietovisasta. Ohjelma on aiheuttanut suurta närää mutta myös ennakkoluulojen hälvenemistä ja saavat kastijärjestelmään tottuneet miettimään mitä jos köyhät slummissa asuvat ovatkin samanlaisia ihmisiä kuin rikkaat. Lisäksi katsomieni jaksojen ihmiset ovat sekä sympaattisia että dramaattisia;) juontaja on mielestäni ihana. Eli hyvä vaikutus ohjelmassa myös on, jos ennakkoluulot hälvenee, toisaalta voihan se lisätäkin niitä.. Pelkästään jo sarjan katsominen on silmät avaava kokemus, suosittelen kaikille!
Myös arabimaissa on hieman vastaavanlaisia ohjelmia ja julkkiksia, mutta se onkin sitten toisen postauksen aihe...

Katsokaa toki tämä esittelyjakso,
Big Switch:




Katso toki
..lisää täälläkin ja etsi lisää!

2 kommenttia:

SaSo kirjoitti...

Höhh, ihmettelinkin mihin toinen, salasana-blogisi hävisi:/ en ole muutamaan päivään ehtinyt lukea blogeja ja nyt vasta huomasin mitä keskusteluja täällä on käyty..:/

Helena kirjoitti...

Näitkö vielä viimeisen kommentin, jonka lähetin toiseen blogiisi?

Ikävää että näin on käynyt. Mutta eikös se ollut vain kutsutuille, eikä anonyymeillä ollut sinne pääsyä? Tykkäsin toisesta blogistasi.